lauantai 23. tammikuuta 2016

Perinteisellä pikkuisen pehmoisempi poika

Kisabuumi jatkuu! Tällä kertaa vaihteeksi perinteistä ja paikalliskisa jonka järjesti Tampereen Pyrintö. Pakkaset hellitti sopivasti, alkoikin se kylmässä riehuminen rasittamaan. Toki juurikin niistä pitkistä pakkasjaksoista johtuen Kaupin urheilupuistossa on täydellisessä kunnossa oleva ihan monipuolinen rata kilpahiihtoa varten valmiina tykkilumesta valmistettuna. Tänään matkana 11.6 kilometriä, eli siis neljä kierrosta 2.9 mittaista vesitornin lenkkiä.
Jälleen totuttuun yksinkertaiseen tapaan heräsin aamulla neljä tuntia ennen starttihetkeä. Puurot ja kahvit naamariin jonka jälkeen valmistin yhden suksiparin kisaa varten ja toiseen sipaisin pidot verryttelyä varten.
Reilu tunti ennen starttia kisapaikalle, numerolappu mukaan  ja sitten verryttelyyn.  Viimeaikaisen optimismin vallitessa olin jälleen etsimässä kadonnutta nuoruutta ja olin ilmoittautunut yleiseen sarjaan.
Tiesin jo etukäteen kyydin olevan kylmää, varsinkin kun lihaksisto ei tuntunut sitäkään vähää elolliselle kuin mitä se oli ollut muutamana aiempana viikonloppuna. No kisaan vaan sekaan rohkeesti. hidasta ja kankeaa se meno sitten taisi olla ja näin ollen tyytyminen jämäsijoituksiin tällä kertaa. Niinkun jo aiemminkin oon tainnut mainita että ei kuuta tavoitellakaan mutta silti jossain haavemaailmoissa olin miettinyt kykeneväni vetämään minuutin tai puoltoista kovempaa tuon pätkän, ja pystynkin vielä! En vain tiedä minä päivänä.
Niin sijaluvuksi tuli sitten 27. Ja voittaja oli ihmemies Ilmajoelta Timo Mantere. Jäin hänelle 3min27sek.
Ja tulipahan nyt sitten nöyryytettyä itseään ettei ainakaan tule jatkossa yllätyksenä. Ensi viikonloppuna on nääs tosi kyseessä!  Olis nimittäin taas tarkoitus käydä yhdet sm-kisat. Imatralle siis ensi viikonloppuna! Yksilömatka tottakai ja viestikin, nyt en vaan tiedä mikä osuus.. Ainakin tänä päivänä oli aika monta oman seuran miestä pertsalla mua nopeempia. Elämme mielenkiintoisia aikoja...
Palaamme pian taas hiihtoaiheeseen!

Tulokset:
 http://extime.fi/kisasivut/023_Tampere_lopulliset.htm

maanantai 18. tammikuuta 2016

Erilainen kisaraportti

Viikonloppuna oli siis Vantaalla Suomen Cup. Olin siellä minäkin lauantaina. Tarkoituksena vetää viestikilpailun toinen osuus. Kuitenkin tällä kertaa jäi omalta osaltani starttaamatta kun viesti jäi kesken avausosuuden miehen kohtuuttoman suurten vaikeuksien myötä!
Tätä emme kumminkaan jää murehtimaan vaan kokoamme itsemme ja joukkomme ja palaamme entistä suuremmalla innolla viestien pariin Sm-kisoissa!

torstai 14. tammikuuta 2016

Hiihtokisabuumi?

Kaksi takana monta kisaa eessä!
Kisapaikoilla ollaan kuin kala veessä!
Ei oo alkanu vielä kupolissa ahdistaa, 
eikä oo tarvinnu veteraanin pumppua tahdistaa.
Viikonloppuna cuppia suomen ,
mut vielä pitää malttaa odottaa huomen.
Toki siis vain viestiä innolla varsin suurella,
kuinkahan iso fanijoukko siellä istuukaan puun juurella?
Ei siis meriitit riitä cup-kisan yksilöjuttuihin,
siispä viestin jälkeen takas kotimaisemiin tuttuihin!
Palataan vielä lähimenneisyyteen yhden kuvan verran,
todistaa se viimeistään että kisoissa kävin kerran.
Siellä meikäläinenkin pakkasessa huhki,
nyt rupee olee luntakin ei heti kulu latu puhki.
Kuva siis Tampereen talvikisoista 
Ja kuvassa tuntuma jaloista hapokkaista risoista!
Nappasi hiihdon ystävä Heikki Leppänen ton kuvan,
ja julkaisemiseenkin antoi luvan!


lauantai 9. tammikuuta 2016

Nyt niitä kisapäivityksiä kun kerran tuli luvattua!

Joo, tasan viikko edellisestä ja taas mennään! Viime kerran ikäluokkasarjassa pärjäämisestä aiheutuneessa optimismin aallossa menin ja ilmoittauduin oikein yleiseen sarjaan! Tällä kertaa vuorossa Tampereen talvikisat. Tarkoitukseni oli siis jo loppiaisena kilpailla taas mutta alkuunsa maakuntaviesti siirrettiin lumettomuuden takia ja sen tilalla suunniteltu pienempi kisa sitten peruttiin pakkasen takia.
Mutta kuten kaudelle tyypillistä tämäkin talvikisa järjestettiin tykkilumen turvin. Keli toki oli muuten erittäin talvinen. Pientä pelkoa oli jo etukäteen että pakkanen panee nämäkin kisat pilalle.
Keli kumminkin sitten oli ihan siedettävä ja kisat voitiin pitää.
Ajatuksenani siis oli osallistua yleiseen että saan pidemmän kisanautinnon. Ei oo viime vuosina pahemmin viidentoista kisoja ollutkaan niin ihan kiva oli kokeilla. Tai matkahan oli nytkin suunnilleen 13 kilsaa. Seitsemän kierrosta lyhyttä tykkilumirataa. Rata jonka veikkaan ensi viikon aikana pidentyvän jonkin verran.
Itse kisa oli omalta osaltani ehkä aavistuksen varovainen kun en ikinä oo rakastanu kovissa pakkasissa riuhtomista. Keli oli ehkä kuutisentoista astetta pakkasella.
Tasaisen varmasti koitin pitää vauhtia niinku yleensäkin, riuhtomisiin ei ole tällä kunnolla varaa! Vähäsen peesejäkin koitin aina ottaa koska niitä on lyhyellä radalla tarjolla kun kisailijoita on monella kierroksella. Osa peeseistä meni liian kovaa ja osa liian hiljaa, tyypillistä kuinka ollakaan.
Kumminkin huomasin että ei tää meikäläisen taaperrus ollutkaan pelkkänä latumerkkinä olemista vaan se muistutti ainakin etäisesti kilpahiihtoa.
Pientä puutumista parilla viimeisellä ringillä mutta kaipa jollei se missään ois tuntunu ois voinu todeta että lähtövauhti olisi ollut todella runsaasti liian leppoisa.
Jotakuinkin itseä tyydyttävää menoa se oli ja tuloksena sija 11. 2.08 voittajan perässä, tästä innostuneena täytynee talven mittaan ehkä kokeilla tota yleistä sarjaa vielä uudelleenkin. No SM-kisoihin ainakin tunnelmaa haistelemaan. Sitä ennen suomen cup viestiä viikon päästä. Silloin sitten taas lisää kisaraportteja!

Tulokset: http://tyritys.sporttisaitti.com/@Bin/144808/tulokset.html

Tässä sitä on tämän talven laduntekomateriaalia (kenties jopa ensi talvenkin) ja lisää tulee!



sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Nyt niitä sitten alkaa tulemaan(toivottavasti)

Kisaraportteja nimittäin! Vaikka missään ei näy lunta kun ikkunasta ulos katsoo!
Eilen tosiaan sitten vihdoin ja viimein pääsi itsekin tositoimiin. Matkasin kestävyysurheilun superharrastaja Marko Leppämäen kanssa Seinäjoelle, mukana reissussa oli myös huippuhiihtäjä Ilkka Tuomisto.
Kuten kaikkialla missä hiihtomahdollisuus on, myös Seinäjoella reitti oli merkitty lumella. Ihan sellainen mukava parin kilometrin mittainen tykkilumirata minkä kaupunki oli sinne valmistanut.
No pikainen arpominen kahden suksiparin välillä ja toinen verryttelyyn ja toinen kisaan, helppoa kuin mikä.
Keli oli varsin talvinen niinku talviurheilussa pitääkin olla, paitsi se lumi puuttui metsästä! Juu tosiaan äkkiseltään tuntui ihmeen kylmälle -12 asteinen keli ja pienoista tuultakin.
Alkuverryttelykin piti ottaa aika reippaasti että sai hien pintaan.
No itse kisa oli sinänsä aika helppo, alkuviikon epävireisyyden jälkeen olotila oli koko ajan mennyt parempaan suuntaan, joten uskalsin jo vähäsen odotella jonkinlaista menoa.
Helpon kisasta siis teki se että reitti oli loivapiirteinen ja vain yksi lyhyt jyrkkä pätkä. Ja jotenkin näin hitaahko ja verkkainen etenijä kuin minä olen ei saa tuollaisella radalla mitattua maksimisykkeitä ulos.
Toki joka kierroksella yritin hakata ihan kunnolla ja loikkaakin iskin siihen lyhyeen jyrkkään mutta siltikin olotila oli sellainen että voimia jäi vielä kisan jälkeenkin.
Toki olen ihan tyytyväinen kun ei tässä ole  kisoja allakaan, sillä tottakai aina on mukava voittaa.
Niin tosiaan! Tällä kertaa se Hassun pitkä liukuinen tasainen meno riitti oman ikäluokkasarjan voittoon, tästä rohkaistuneena täytynee tosiaan hiihtää lisää kilpaa tässä ihan piakkoin.
Erohan on yleisen sarjan kärkeen varsin mittava, mutta kaipa siinä pitää olla eroa 800 reenitunnin ja 400 tunnin välillä!?
Tosiaan ainahan sitä kilpailuluontoisella kaverilla on tavoitteita mielessä ja täten koitetaan toki pikkuisen kiristää ja kaventaa sitä eroa yleisen sarjan vauhteihin. No kuuta ei tavoitella mutta kyllä kilpahiihto on kivaa ja sitä tulee tästä eteenpäin toivottavasti runsaasti lisää!
Tulokset:
http://www.seinajoenhiihtoseura.fi/files/Talvikisat-2016-TULOKSET.pdf