maanantai 22. helmikuuta 2016

Yksikertainen kaksinkertainen piirinmestari


Tämän talven hiihtobuumissa ollaan tultu siihen vaiheeseen että välitavoite on saavutettu. Tulee nimittäin vuosien paussin jälkeen täydet viisi mainintaa rankinglistalle. Ei niillä maininnoilla kovin korkealle vielä ponnisteta mutta onpahan kirjattuna kumminkin. Tästä siis nyt aletaan pikku hiljaa parantaa ja tiputtelemaan huonoimpia tuloksia listalta pois näkyvistä.
Tosiaan nyt menneenä viikonloppuna kisat oli jälleen kerran Tampereella ja Kaupissa ja talven myötä erittäin tutuksi tulleella samaisella reitillä jossa on jo monet hikipisarat valutettu ja välillä miltei kyyneleitä, onpa tullut tippa vertakin nokasta.
Tällä kertaa siis ratkottiin piirinmestaruuksia armottomalla taistelulla. Itselläni varsinkin taistelu kultamitaleista oli aivan armotonta molempina päivinä! Mestaruuden pahin este ja vastus olisi ollut keskeyttämisen peikko, mutta onneksi sain sen karkoitettua molempina päivinä!
Matkana siis oli 11.6 kilsaa eli neljä kierrosta kaupin tykkilumirataa. Lauantaina pertsa ja Sunnuntaina vapaa. Ei mainittavampaa kulkua mutta mestaruuden sain kuin sainkin voitettua 35 sarjassa keskeyttämispeikkoa vastaan taistelussa!
Keli oli nollassa ja luntakin sateli koko viikonlopun ja rata oli sen mukainen. Möykkyinen ja raskas, ainakin mulle.
Lauantaina rutiinisuoritus, ei yhtään venymistä. Ylivoimainen mestaruus 35 sarjassa. Yleisen voittajaan Vesa Kallioon eroa 2.07.
tulokset:
http://tampereenpyrinto.fi/hiihto/tulokset-20-2-2016/
Sunnuntaina väsytti vielä enemmän ja suksi ei tuntunu olevan ihan superkilpailukykyinen, mutta jälleen mestaruus 35 sarjassa ja ero yleisen kärkeen repesi jo omasta mielestäkin liian suureksi eli jäin voittaja Kalliolle 3.12.
tulokset:
http://tampereenpyrinto.fi/hiihto/tulokset-21-2-2016-pm-vapaa/

Nyt on meikäläisen koitettava saada happea tarttumaan lihaksiin, eli tarviis vissiin rentoa ulkoilua suorittaa. Ja samalla mielessä haaveillaan vielä keväällä edessä olevista spektaakkeleista. Nautintoa on vielä paljon edessä ja ulkona täälläkin näyttää talviselle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä enemmän tänne kommentteja laittaa,
sitä enemmän mullekin bloggaus maittaa!