sunnuntai 26. elokuuta 2012

päivitystä taas

On sitä viime kirjoituksen jälkeen jotain taas tapahtunutkin, olen käynyt lenkillä, olen käynyt töissä, olen myös laiskotellutkin.. Viikko olisi mun piinan hetkeen eli siihen pitkään juoksuun. Noiden juoksemisten suhteen on ollut tuntemukset aika lailla vuoristorataa.. välillä tuntuu että jalka rullaa niin pirusti ja välillä tuntuu että tavoitteeseen ei pääse millään,  no katsotaan mihin suuntaan se käyrä alkaa taipumaan viikon mittaan. Tässä päivänä muutamana ei niin virkeää meno ollutkaan joten nimenomaan siis laiskottelin vähän enemmän.
No siinä laiskotteluiden ja työpaikalla olemisen ohessa ennätin käydä tuolla uuden urheiluseuran tiloissa pyörähtämässä. Käynti oli positiivinen ja fiilis sen myötä mukava.
Tosiaan tulevalla kaudella mun nimen perässä lähtö ja toivottavasti tulosluetteloissakin lukee Leki.
Kiitoksia Katajalle näistä muutamista vuosista, oli oikein miellyttävää edustaa maineikasta Joensuulaista urheiluseuraa! Nyt kumminkin tässä vaiheessa elämääni olen alkanut ainakin aavistuksen hämäläistymään ja siten siirto Lempäälän Kisaan oli mielestäni paikallaan. Siis perusteluna se että nyt edustamani seura ja sen toiminta sijaitsee ihan tuossa kotinurkkani takana.
Tietenkin jonkin asteinen uudistuminen vielä tässä vaiheessa harrastustakin tuo sitä motivaatiota ja saa hassunhiihtäjänkin hikoilemaan aktiivisesti lenkillä edelleen. Tai voiko puhua enää pelkästä harrastuksesta, taitaa olla jo lähellä sitä että se on elämäntapa, eikä sille totaalista loppua näy..

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Tuulia

Kesä etenee, taitaa meikäkin vertyä,
saattaa treenituntejakin muutama kertyä.
Pyörällä heitin maakuntakiekan,
pysyin asvaltilla, vältin hiekan.
Koitin hetkittäin pitää vauhtiakin yllä,
tuntuu se reisissäkin kyllä.
Pitäähän lenkin jälkeen ollakin jotain tuntoa,
ei kait se muuten paremmaks tee kuntoa.
Oli reippaanlaisesti vastatuulta,
lämmin silti , ei sinertänyt huulta.
Taitaa olla vähän tulossa uusiakin tuulia,
sen tiimoilta avattaneen vasta myöhemmin huulia.
Ihan kivasti on ollut urheiluintoa,
siispä tuodaan tännekin sitä nautintoa..

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Vois taas vääntää vähän riimitarinaa,
eikä mitään valitusta ja marinaa.
Onhan kuntourheilu ollut ihan iloista,
eikä ole tarvinnut kärsiä liikakiloista.
Välillä laiskottaa ja välillä jaksaa,
hapen haukkominen vain vähäsen maksaa.
Eikä tartte muutenkaan liiaksi huokailla,
on sentään ollut varaa ahneesti ruokailla.
Kiertokulku on aina jokseenkin sama,
vähän väliä loppuu jääkaapista kama..
Kun reenatessa kroppa pyörii,
saa jatkuvasti availla kukkaron nyörii.
Sen mukaan noin ketjumarketit hinnoittaa,
että aina se kauppa perkeleesti voittaa.
Mut syödähän kuntoilijankin täytyy,
muutenhan sitä ihan luurangoksi räytyy..

torstai 2. elokuuta 2012

Palataan vielä hieman eiliseen hölkkään

Joo, herättyäni huomasin että pohkeissa tuntuu kipeetä kuten yleensäkin kisajuoksun jälkeen. Nyt on virallinen tulosluettelokin minkä voi linkittää, oma aikani oli siis 42,03. Hieman se ehkä meni alakanttiin kun mielessäni laskeskelin ja mietin että pitäis se kirmata alle 40 min, mutta minkäs teet. Eilen en vaan päässy lujempaa.
Linkitän tähän silti sen tulosluettelon ja sen jälkeen lähden tästä itte reenaamaan että saan kuntoa kohenemaan. Tänään rauhallisempaa settiä yhdistelmänä, ehkei kauheen paljoa ainakaan juoksua, niin että moro vaan!
http://dl.dropbox.com/u/80141402/tulokset.html

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Paluu juoksukisoihin


Niin sitä on taas meikäläisen sisällä orastavaa motivaationpuuskaa havaittavissa! Kai se pakkokin on ravata kun kerran sinne pirun maratonille oon itteni ilmoittanu! Joo tänään tempaisin lyhykäiset trikoot t-paidan ja lenkkarit päälle ja lähdin pirkkalaan jossa oli yöhölkkä niminen tapahtuma. Kisa oli hienosti järjestetty, kaikki tarvittava info löytyi ja tunnelma vaikutti olevan hieno jo paikalle tullessa. Ainoa miinus oli se että ilmoittautumis pisteen henkilö oli niin tosikko ettei suostunut laittamaan mun nimen perään seuran nimeksi hassuahiihtäjää, edustin siis Tamperetta.
Vähän koko päivän oli ollut väsyttävä ja unelias olotila.. arvelin että eiköhän se siitä herää kun vähän itseään rankaisee tuolla maastossa.. Reitti oli upea, nousujakin ihan reilusti, ei mitään maantiejuoksua.. ehkä hieman enemmän maastojuoksun kaltaista.. hiekkapohjainen alusta kiveä ja hiekkaa.
Itse suoritus oli itselläni sellainen että ei se oikein tuntunut miltään ihmeellisen pahalta mutta en vaan kovempaakaan päässyt, tuloksena 10,5 kilsan matkalle aika joka on noin 42 minuuttia.. sijoitusta en tiedä enkä aikaakaan sekunnilleen vielä, en kyselly kisapaikalla tarkkoja sekunteja.. eiköhän ne tänne nettiin saada pian esille. Voittaja olikin ihan eri planeetalta, hänen vauhdissaan en olisi pysynyt varmasti kilsaakaan vaikka oisin täysiä juossut! Tämä herra Korir juoksi tuolle reitille uuden jäätävän ennätyksen, hänelle jäin puoli ikuisuutta eli vissiin kai sen 11 minuuttia. Linkitetään tuloksia tänne kun saadaan..
Tosiaan mietiskelin että taisi edellinen juoksukisani olla ehkä neljä vuotta sitten Varpaisjärvellä, että ehkä voisin juosta seuraavan kympin kisan jo heti perään vuonna 2016!
Jos joku on mut nähny muualla juoksemassa numero rinnassa vuoden 2008 jälkeen niin ilmoitelkaa, lienen ollut niin liekeissä etten muista!
No kuukauden päästä maratoni, mitä sen jälkeen ja mitä ennen sitä...