sunnuntai 4. lokakuuta 2020

syksyn selätysteema jatkuu

Tosiaankin.. Tässä jauhettu miten hankala ja vaikea syksyn aika on.. Nyt ei voi sanoa että se olisi niin kauheen huonoa ollut.. Perkele ei se oo muuta kuin asennoitua.. Siis valonpilkahduksia on ollut ja löytynyt pitkin syksyä.
Kuukausikin vaihtui ja kyllä tässä ulkoilun ja liikunnan merkeissä on jollain tapaa jaksanut. 
Haen itselleni uskoa ja positiivisuutta sitä kautta että esim viime vuoden syyskuusta ei juuri urheilu meriittejä ole sanottavaksi.. Olihan toki tuolloin juuri kaikenlaista väsymystä ja jumia olemassa, selkäkin napsahti jumiin silloin elokuussa. Nyt tän vuoden syyskuussa pistin viime vuotta päihin selkeästi sekä tuntimäärissä että ennen kaikkea laadussa, vaikka noin viikon verran päiviä jäi urheilematta nuhan takia.
Tunneilla ei totisesti mässäillä mutta tässä kohtaa ennenkaikkea peilaan omiin vuoden takaisiin tekemisiin.. Eikös niitä sen takia tilastoja pidetä yllä että niitä seuraillaan ja koitetaan sieltä ammentaa jotain hyötyä..
Tuo omien viime vuoden tilastojen päihittäminen luo uskoa että jos samaa rataa mennään eikä ala mihinkään sattumaan niin jotain mahdollisuuksia on että veteraani kisoihin vielä nimi listaan laitetaan! 
Lisenssi on ja välineetkin odottavat käyttäjäänsä.. Vaatiihan se myös sen että talven pitää tännekin saapua.. Se on nääs varmaa että jos on vain kilometrin tykkilumi rata koko talven niin kyllä se motivaatiota syö ja runsaasti.. Tuolloin tulee aivan varmasti muita lajeja paikkamaan päivittäisen liikunnan tarpeen täyttämistä.. 
Tässä lepäilen ansaitusti. Aamulla on jo sian pieremän aikaan käyty vetämässä 16 kilsaa juoksua.. 
Saapa nähdä jaksaako kerkeekö, kehtaako vielä toisen kuntoilun tälle samalle päivälle. Olis aina yhden päivän kuusta oikea urheilija...