sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Juoksijat juoksee ja muut vaan yrittää?!

Nyt voitaneen sanoa että meikäläinen osoitti oikein poikkeuksellista aktiivisuutta ja osallistuin jo toiseen juoksutapahtumaan peräkkäisinä viikonloppuina!
Tällä kertaa vuorossa oli Suomensaaren juoksu Tampereella, mukava tapahtuma mukavissa maisemissa, ja ehdottomasti mukavassa seurassa!
Itseään paremmassa seurassa joutuu aina lujille ja sen kai pitäis kehittää!?
Kisamatkana siis oli 6 km reitti oli pääosin hiekkapohjaista polkua, välillä hieman metsäisempää jossa myös hieman kiviä ja puunjuuria, pientä kumpuilevaa mäkeä 2 kilsan ympyrää.
Alusta alkaen taas näytti olevan selvää että ei meikäläisen menolla olla kärkikahinoissa mukana sen verran oli miehekäs starttivauhti kärkiporukalla, melko pikaiseen katosivat näkyvistä mutkaisella reitillä. Itse pyrin kipittämään kaikki mitä jaloista irti saan ja kyllä tuntui hieman siltä että reisilihas oli jälleen liian epäelastinen. Vaikka kuinka koitti mennä niin raja tuli vastaan nimenomaan jaloissa, kun ei liiku niin ei liiku kovempaa. Kaikki siis pelissä mitä tuolle päivälle oli mahdollista raapia, eli ei selittelyitä sen enempää. Oma pyristelyni riitti siis sijaan seitsemän eli ensimmäinen joka ei saa palkintoa, niin tyypillistä mulle kesät talvet.. Aika oli 21.21 eli reilu pari minuuttia voittaja Taivaisen perässä. Jos mun gps kello pysyi kartalla koko matkan niin reitti oli vain 5,4 kilsaa. Näin ollen kilometrivauhdiksi tulee 4 min per kilometri.. Vaikee sanoa olisko mennyt kovin montaa kilsaa enemmän tuolla vauhdilla, voisko sanoa että onneksi oli lyhyt matka heh.
Oliskohan ne juoksut nyt taas juostu vai onko niin että ei kahta ilman kolmatta? tuskinpa vain.. mutta koitetaan haastaa ainakin itseään edelleen erilaisten treenien muodossa.
Jollain tapaa hyvinkin odottava tunnelma on talven suhteen koska liikettä on kesän mittaan ollut ihan kivasti (ainakin hetkittäin).
Talvea kohti mennään ja mielessä vaikka mitä!





lauantai 21. syyskuuta 2013

Juoksuhommia sittenkin minullekin

Niinpä niin , enää ei mitään jossitteluita mönkään menneen maratonyrityksen jälkeen. Sen jälkeen urheilu oli hetken aikaa pelkkää kävelyä , mutta sitten se kroppa jotenkin ihmeesti alkoi heräilemään, on siis tullut viime aikoina ihan ookoo menolla taas kilsoja ahnehdittua jalkalenkeillä ja rullilla. Hetkittäin se menee vaan siihen että innosta puhkuen paahtaa niin kovia treenejä ettei meinaa palautua kunnolla.
Tänään sitten se päivä koitti kun juoksuviivallekin uskaltauduin, enää en tehnyt mitään etukäteisilmoittautumisia, menin vaan paikalle ja nimi listaan ja menoksi.
Kisa siis oli ensimmäistä kertaa järjestetty Akaan Mesihölkkä matkana 26 km.
Fiilinki oli ihan mukava ainakin henkisellä puolella, jalkojen tiesin olevan lievästi epävireessä mutta paskaakos siitä, vedetään kovaa tai ainakin yritetään.
Tällä viikolla treenistä olikin jäänyt pois kaikki "turha" meno ollut lähinnä että joko täysiä tai ei ollenkaan heh.
Tiistaina valmistelin juoksemalla kympin mäkiseen maastoon "kovaa" ja seuraavan päivän punttitreenikin oli omiaan pistämään kropan aika jumiin. Edellisen päivän verryttelyjuoksu olikin ainoa leppoisa pätkä ja silloin kuulostelin että reisi on epäelastinen mutta ei muuta ku menoks vaan!
Niin no siitä kisasta pari sanaa.. arvailin omaa vauhtiani etukäteen ja epäilin pystyväni juoksemaan 4.15 kilsavauhtia. Olisi tehnyt mieli juosta kyllä hieman kovempaa mutta siihen ei kintut antaneet myöten vaikka olisi mitä tehnyt. Starttiviivalta heti lähti porukka melko lailla lujaa, yhtä aikaa siis kympin ja 26 km:n kisaajat. Kuulostelin ja kattelin sitä vauhtia että josko se tasaantuisi ja saisin vähän vetoapuja mutta ei,  vauhti kärjessä oli ja pysyi kovana niinpä aloin säännöstellä omaa vauhtiani ja vedin mielestäni erittäin tasaisesti ja käytännössä kuitenkin ihan niin maksimia kuin se tolle matkalle oli mahdollista.
Kahdeksantoista kilsan kohdalla alkoi takareisiä kiristää ja pahasti ja oli jo pelko perseessä kramppaamisesta , niitä ei kuitenkaan tullut ja vauhtini pysyi kiukulla silti samana. Loppuaikani oli 1.52 ja risat ja kun matka oli pikkuisen yli 26 niin koko kisan keskivauhdiksi tuli juuri se 4 min 15 sek per kilsa. Loppuaika oikeutti sijaan 5. kärkeen eroa tuli 11 min. Tätä kirjoittaessa ei vielä netistä löydy tuloslinkkiä joten siksi ei sekunteja.  Uskomattoman tasaista työtä, toi  lienee sitten se maksimivauhti kun se oli sen maratonin tavoitevauhti ja sitä koko kesän treenasin. Täytyy tosin tunnustaa että tänään tuskin olis mennyt vielä 16 kilsaa samalla vauhdilla.
Tyytyväinen olen kumminki tähän juoksuun ja itselleni se todistaa että kesän kohtuullinen aktiivisuus on tuskin tyystin hukkaan mennyt! Tästä jatketaan, pian ehkä enemmän hiihdollisissa merkeissä toivottavasti!


maanantai 2. syyskuuta 2013

Valitusta ja ininää ja ilon aiheita suuria

Viimeisen jälkeen voin tässä ylpeänä julistaa myös blogin kurkistelijoille että olen 24.8. syntyneen tyttölapsen isä! On hieno tunne se!
Sitten urheilua..tai urheilemattomuutta.. Niin se sitten pienokaisen syntymää ennen jo orastavana ollut epävireisyys on jatkunut päiväkausia. Tietty ton pikkutytön elämänrytmi on jokseenkin vanhempia väsyttävä.
Näistä kaikista johtuen maratonjuna jätti meikäläisen, en siis juossut eilen Tampereen Varalassa kuten olin jo toukokuussa päättänyt. Jotenkin vaan kroppani on sellaisessa tilassa että ei varmasti olisi mennyt kovin hienosti se. Vatsassa on väännellyt ja pieniä kolotuksia välillä päässä ja milloin missäkin päin kehoa. Vaikka olin tankkaillut ihan mukavasti niin silti ennen maratonpäivää yöllä heräsin reiden kramppaamiseen , jotenka se oli miltei viimeinen niitti. Pitkään punnitsin mielessäni asiaa vielä aamutuimaankin koska juoksemishalu olisi ollut kova.
Päätin olla lähtemättä jotta en niittaisi itseäni totaalisesti, sillä halu urheilla jatkossa sekä jalkaisin että suksilla on valtava.
Koen asian niin että mun ei ainakaan itselleni ja tuskin kellekään muullekaan tarvii todistella mitään siis siitä että maratonin jaksan juosta alusta loppuun saakka. Se ei siis ole mikään tavoite tai kynnyskysymys. Ainoa meininki oli tehdä tulosta ja todennäköistä että tavoite olisi tässä olotilassa jäänyt saavuttamatta.
Sen enempää jossittelematta tilannetta näytti siltä että terveenä olisi ollut mahdollisuus  siihen kolmen tunnin rajaan ja sitä kautta jopa kisan voittoon, kovasti tietty onnistumista olisi vaadittu, ehkä joskus taas jossain yritän.
Keväästä asti kun on juoksulenkkejä tehnyt ihan mielestäni kohtuu hyvällä asenteella niin voiko tän juoksuhomman jättää tähän vai yrittää vielä jotain syksyn mittaan.. mene ja tiedä.
Juoksuhommista huolimatta huomasin kesällä yhtäkkiä että hiihtotreeni alkoi yllättäen kiinnostaakin taas hieman enemmän, rullahiihtolenkkejä on tullut edelliseen kesään verrattuna hurjasti enemmän.
Perusliike siis on ollut ihan ok tasolla, siispä optimistisesti katselen eteenpäin tämän hetkisestä "lamasta" huolimatta.
Talvellakin siis täytyy jotain tapahtua kun olen fis-lisenssinkin jo ostanut ....