keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Pitkästä aikaa kaikki ok

Eilen hiihdin kaksi tuntia perinteistä nauttien auringosta ja aamun rapeasta kelistä. Tänään tunnin verran luistelua ja olo tuntui sen verran hyvälle että melkein piti jo itseään pidätellä.. Saa nähdä mikä on tunne sitten Puijolla. Lähdetään nauttimaan kilpahiihdosta ja siinä kaikki sittenhän sen näkee kuinka meni. Kun on kerran kesästä asti valmistautumiset vedetty jollei päin persettä niin jokseenkin huonosti kuitenkin niin vedetään sitten erilainen ilme kisassakin. Ei kasvateta edes sm kisapartaa. Kun melkein koko uransa ajan on vähän niinkun kasvattanut kisapartaa. Sen mitä nyt tälleen melkein aikamiestä muistuttavalla henkilöllä parta kasvaa. Mutta ei nyt! Tällä kertaa vedetään siloposkisena! katsotaan mikä taika sillä on. Niin jossain vaiheessa keskitalvella kun sain muutaman viikon rennosti hiihdellä hyvillä lumilla niin fiilis tuntui melko lailla hienolle. Sellaista samanlaista tunnetta koitan nyt lähteä metsästämään, katsotaan löytyykö.. On taas edellisestä kisastartistakin kululut hurjasti aikaa. Olis kiva jos aurinko paistaisi, mutta sama se , hymyillään kelillä kuin kelillä.. Nyt on kiire töihin , tuli sekavaa tekstiä, heippa!

2 kommenttia:

  1. No perskules, olipa tosiaankin kaikki ok kun tyrkkäsit Puijolla menemään tosi miehekkäästi, onnea vaan kovasti, kovasta suorituksesta! T. "RECO-JANNE"

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, kaikki meni mukavasti ja uskalla olla tyytyväinen suoritukseen ja sijoitukseen!

    VastaaPoista

Mitä enemmän tänne kommentteja laittaa,
sitä enemmän mullekin bloggaus maittaa!