maanantai 17. joulukuuta 2007

Scancinavia cupin kolmas päivä muistutti jo etäisesti kilpahiihtoa.

Sitä pikku hiljaa alkaa vertymään, tiedä vaikka olis kulkenu ku vielä neljäs matka ois putkeen ollu. Eilen siis vapaan 15 km. Keli oli jauhoinen ja raskas, välillä tuntui että unohduin "haaveilemaan" kesken mäen ja sitten taas yhtäkkiä muistin että hei kilpaahan tässä hiihdetään. No kumminkin sain pinnisteltyä jotenkuten koko kisan ympäri, tai oikeestaan loppuun saakka omaa kovaa. Perhanan Norjalaiset vei voiton joka päivä vaikka vika päivänä Ohtonen oli noussu kohtuulliseen liekkiin. Näin sen asian jo ennen starttia suksitestissä ja Ollille tuumasinkin että tänään on Ollin päivä. Häntä hieman nauratti mutta myönsi kisan jälkeen ettei mun heitto ihan pieleen mennytkään. Olli siis toinen kisassa. Voittaja oli John Anders Gaustad kuinka ollakaan Norjasta. Minä jäin hänelle 3.35 ja sijaluku oli 72. mun taakse jäi vielä 90 hiihtäjää eli isoista kisoista oli kyse.
Tänään taas sitten takaisin normipäivä järjestykseen lumettomaan kuopioon, eipä tullut tänään lenkkiä. Palautus kävelyä emännän kanssa kaupungilla ja tankkaus cafe Houkutuksessa, kyllä tässä nyt taas kelpaa. Katsotaan joutuuko vielä tällä viikolla Leppävirran areenalle itsensä tunkemaan, lumelle jos mielii niin näin on tehtävä, täältä tähän.

1 kommentti:

  1. Jep kyllä se vaan taitaa olla niin, että Espeni on vähän diiseli
    se tarvii lämmittelyä arviolta 3 päivää, jonka jälkeen hiihdossa ei enää huolen häivää
    syksyn hiihdoissa aina huonommin kulkee, mutta kevväämmällä ja isoja kisoja kattomaan tulkee,
    eiköhän siihen mennessä lämpene espeni, on hiihdossa sillon eri meininki!

    VastaaPoista

Mitä enemmän tänne kommentteja laittaa,
sitä enemmän mullekin bloggaus maittaa!