keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Ukko on ollut pilalla

En olekaan taas kirjoitellut sitten viime kerran, enpä ole juuri urheillutkaan viime kirjoituksen jälkeen. Olin tuolla Alpo Korhosessa ihan paskana jo ennen starttia ja sen jälkeen olo oli vielä huonompi. Ukosta oli ihan puhti poissa. Seuraavana päivänä yritin käydä vähän verryttelemässä mutta tuntui äärimmäisen paskalle olo. Kävelin sukset jalassa tunnin ja sit kotiin... Lauantaina kävin uudelleen koittamassa ja kun ei niin ei.. hetken tuntui huonolle sitten vähän parani olo mut sit rupes taas ahdistamaan, lihaksista puuttui voima, nenäkään ei tuulettanut ilmoja läpi kunnolla. Hiihtolenkin pituus vähän yli tunti ja kotiin. No nyt mennään jo keskiviikossa ja en ole urheillut mitään. Mutta vihdoin olo tuntuu olevan hieman parempi, on vaan niin perkuleen kylmä että uskaltaako tonne pihalle nokkaansa näyttää. Joka tapauksessa tänään urheilen ja kokeilen miltä se nyt tuntuu. Tarkoituksena saada tässä seuraavien päivien aikana kone edes vähän käyntiin taas kun jo muutaman viikon oli fiilinki hyvä. Silloin tuli urheiltua, hiihtolenkkiä pitkää ja lyhyttä, tehojakin. Nyt lähdetään taas vähän alemmalta tasolta rakentamaan uudelleen. Sunnuntaina Valkeakoskelle rykäisemään kymppi luistelulla, sitten näkee onko ukko edelleen ihan kuutamolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä enemmän tänne kommentteja laittaa,
sitä enemmän mullekin bloggaus maittaa!