sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Juoksijat juoksee ja muut vaan yrittää?!

Nyt voitaneen sanoa että meikäläinen osoitti oikein poikkeuksellista aktiivisuutta ja osallistuin jo toiseen juoksutapahtumaan peräkkäisinä viikonloppuina!
Tällä kertaa vuorossa oli Suomensaaren juoksu Tampereella, mukava tapahtuma mukavissa maisemissa, ja ehdottomasti mukavassa seurassa!
Itseään paremmassa seurassa joutuu aina lujille ja sen kai pitäis kehittää!?
Kisamatkana siis oli 6 km reitti oli pääosin hiekkapohjaista polkua, välillä hieman metsäisempää jossa myös hieman kiviä ja puunjuuria, pientä kumpuilevaa mäkeä 2 kilsan ympyrää.
Alusta alkaen taas näytti olevan selvää että ei meikäläisen menolla olla kärkikahinoissa mukana sen verran oli miehekäs starttivauhti kärkiporukalla, melko pikaiseen katosivat näkyvistä mutkaisella reitillä. Itse pyrin kipittämään kaikki mitä jaloista irti saan ja kyllä tuntui hieman siltä että reisilihas oli jälleen liian epäelastinen. Vaikka kuinka koitti mennä niin raja tuli vastaan nimenomaan jaloissa, kun ei liiku niin ei liiku kovempaa. Kaikki siis pelissä mitä tuolle päivälle oli mahdollista raapia, eli ei selittelyitä sen enempää. Oma pyristelyni riitti siis sijaan seitsemän eli ensimmäinen joka ei saa palkintoa, niin tyypillistä mulle kesät talvet.. Aika oli 21.21 eli reilu pari minuuttia voittaja Taivaisen perässä. Jos mun gps kello pysyi kartalla koko matkan niin reitti oli vain 5,4 kilsaa. Näin ollen kilometrivauhdiksi tulee 4 min per kilometri.. Vaikee sanoa olisko mennyt kovin montaa kilsaa enemmän tuolla vauhdilla, voisko sanoa että onneksi oli lyhyt matka heh.
Oliskohan ne juoksut nyt taas juostu vai onko niin että ei kahta ilman kolmatta? tuskinpa vain.. mutta koitetaan haastaa ainakin itseään edelleen erilaisten treenien muodossa.
Jollain tapaa hyvinkin odottava tunnelma on talven suhteen koska liikettä on kesän mittaan ollut ihan kivasti (ainakin hetkittäin).
Talvea kohti mennään ja mielessä vaikka mitä!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä enemmän tänne kommentteja laittaa,
sitä enemmän mullekin bloggaus maittaa!