perjantai 24. huhtikuuta 2015

Uusi kausi(ko) taas?!

Viime viikot urheiltu varsin rennosti,
lyhyttä juoksua ja hieman punttia hennosti.
Vieläkö se sisäinen kilpaurheilija voittaa,
ja täytyy taas kerran treenata koittaa?
Se on selvä asia että kovemmaksi muuttuu,
kun kerran päästä jokin ruuvi puuttuu.
Sitä se ruuvien löysyys tekee ihmiselle,
että lenkille vaan oli pakkanen tai helle!
Hellettä vielä odotellaan,
jos palelee , istutaan vaikka hellaan!
uuden kauden avausajankohta lähenee,
ja urheilijalla maltti vähenee!
Suunnitelma kaudesta on vielä vaiheessa,
mutta se on varmaa että blogi pysyy aiheessa.
Oisko kellään tälle blogille aihe ideoita,
jatkossa ehkä tulee taas treenivideoita?
Lyhyttä ja kenties pidempää pätkää,
jokainen tosin on jo kyllästyny seuraamaan tätä jätkää.
Silti tätä roskaa tänne työnnetään,
ihan kiusallani sen teen se myönnetään!


lauantai 4. huhtikuuta 2015

Aktiivista blogin päivittelyä

Tähän vuoden aikaan on juoksukuntoilua hyvä aloitella,
pikkuisen pihalla lenkkarit jalassa jaloitella.
Eilen ja tänään pikkuisen ulkona rämmin,
varovasti päästelin paineita mämmin.
Eikä ollut mitään hajua,
tuuli oli sopivan rajua!
Leukojakin oli mainio hieman kiskoa,
aikomuksena vanhat ennätykset pian roskiin viskoa!
Liikkumattomuuskohtaus kesti neljä päivää,
nyt painellaan ulkona ilman huolen häivää.
Suunnon palautumislaskuri meni nollaan,
ja heti samantien liikekannalla ollaan.
Turha on liikuntaintoa yrittää estää,
ei sellaista oikein meinaa polla kestää!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Historiaa ja tilastotiedettä

Niin nyt vielä menneen talven huumassa muistellaan tota viidenkympin kisa hehkutusta. Tosiaan kuten totesin tuli täyteen 15 startti peräkkäin. Paikallaan siis voisi olla muistella ja kerrata näiden vuosien tuloksia vähäsen.
Erittäin paljon on kaikenlaisia kisatapahtumia tullut käytyä mutta nyt kerrataan vain noita viidenkympin tuloksia SM-kisoista.
Ensimmäisen viidenkympin kisan olen hiihtänyt kaudella 98-99 Inarissa. Tuosta en tuloksia löytänyt liiton netistä eikä ole itselläkään tallessa. Muistelen että Harri Kirvesniemi olis voittanut mestaruuden siellä. Omaa sijoitusta en muista tähän hätään mutta taisin jäädä ehkä 14-16 minuuttia? Jos jollakulla on tuloksia noista kisoista niin niitä saa laitella tänne blogille tai vaikka allekirjoittaneelle s-postiin joka löytyy tän blogin alalaidasta.
Kaudella 99-2000 jäi viiskymppinen väliin, taisi olla keskittyminen nuorten kisoihin vielä silloin ja tästä syystä jäi startti tekemättä. Kisa taisi olla Pärnävaaralla, tuloksista ei muistikuvaa.
Mutta sitten alkaa se mun pitkä urakointi SM-pitkillä matkoilla, voiko viidentoista vuoden jälkeen sanoa että vähän niinku "kuuluu kalustoon"
Seuraavaksi vain tähän tylsä luettelo 50 km kisoista ja omat sijoitukset:

 1.4.2001 Kajaani vapaalla sija 30.
7.4.2002 Virolahti perinteisellä sija 49.
30.3.2003 Lieksa vapaalla sija 59.
28.3.2004 Rovaniemi perinteisellä sija 56.
3.4. 2005 Vuokatti vapaalla sija 35.
26.3.2006 Kotka perinteisellä sija 35.
1.4. 2007 Pyhäjärvi vapaalla sija 19.
30.3.2008 Kuusamo perinteisellä sija 28.
29.3.2009 Kontiolahti vapaalla sija 72.
28.3.2010 Kontiolahti perinteisellä sija 71.
27.3.2011 Kuopio vapaalla sija 22.
25.3.2012 Imatra perinteisellä sija 39.
7.4. 2013 Kontiolahti vapaalla sija 83.
23.3.2014 Vaajakoski perinteisellä sija  48. (matka vain 30 lumen puutteen vuoksi)
29.3.2015 Kuusamo vapaalla sija 60.

Aika tiiviisti on vuosittain siis mennyt maalis-huhtikuun taite samoissa merkeissä. Tuota listaa muutenkin kun selaa niin huomaa että itsestä on tullut kansallisen tason ikinylkky, veteraani-ikäinen ja loppua ei näy! Toinen selkeä viestihän tästä tulee että Kontiolahti on paska paikka kun siellä tulee aina selkeesti huonoimmat tulokset, jospa siellä ei ois enää kisoja.
Uskallan arvailla ja oikeastaan tiedän että muitakin pitkän linjan aktiiveja on joilla tulee pitkä putki näitä kisoja. Muutamia "koukkupolvia" joilla kisoja on vielä enemmän takana kuin mulla. Tänne saa ilmiantaa samankaltaisia "urotekoja" joko asianomaiset itse tai joku muu.

Nykyisyydestä sen verran että tuon viimeisimmän kisan jälkeen en ole urheilua vielä harrastanut minuuttiakaan. Sen verran suoritin eilen että kävin ostamassa uudet lenkkarit, näillä korkeuksilla kun ei enää hiihdellä pahemmin. Eiköhän sitä kengän sisäänajo ulkoilua tule jo tän viikon merkeissä tehtyä...





maanantai 30. maaliskuuta 2015

SM-kisat Rukalla

Tälle talvelle viimeinen kisaraportti tulee tässä! Erityisen varmaa että se tämä on viimeinen raportti on kun katsoo täällä Tampereella ikkunasta ulos niin eipä ole talvea ei, toista se oli eilen tuolla Kuusamossa, lunta oli kymmeniä senttejä kaikkialla.
Olihan se vähän niin että tynkäkisat niistä sitten tulikin kun ei saatu viestijoukkueita kasaan kumpaankaan viestiin. Täten siis kaikki keskittyminen jäi vain ja ainoastaan tuota viidenkympin kisaa varten.
Maaliskuun aikana into hiihtämiseen oli ollut melkoisen hyvä ja fiilikset ja kunto tuntuivat olevan nousussa. Monella lenkillä oli tuntunut oikein hyvälle ja odotukset oli itsellä vähän nousseet. Ihan niin ruusuista se meno ei ollut sittenkään kun se kisapäivä vihdoin koitti. Ajatuksena oli taas että sellaisella oman tyylisellä menolla perusvarman alun jälkeen nousujohteisesti hyvälle sijalle maalissa. Toteutus olikin sitten vähäsen erilainen. Energiaa oli ja fiilistä mutta heti eka mäkeen huomasin että ei jalat olekaan ihan parhaassa vireessä, poikkeuksellisen ahtaalle se meno tuntui alkuunsa, ehkä parikymmentä kilsaa. Jossain vaiheessa sitten vaan huomasin että hei, enpä hyydykään niin pahasti kuin ehkä jotkut toiset. Varovasti piti survoa niitä pirullisen isoja nousuja menemään ja yritin sitten tasaisemmilla osuuksilla pitää omaa maksimi vauhtia yllä. Suksi oli kaiketi ihan ok, kympin takalenkillä se tuntui huonommalle parissa paikassa. Enemmän liippautuneissa kohdissa se oli varsin hyvä. Energiaa riitti maaliin saakka vaikka lihaskestävyys jaloissa olikin aika lopussa. Ei huono hiihto , mutta silti taas sen verran kilpailuhenkinen luonne että jälleen jäi vähän kaivelemaan. Tuloksena siis sijaluku 60. Voittaja Heikkiselle jäin sen 15min 50 sek. Ihan tosissani lähdin kyllä hakemaan muutamaa pykälää korkeampaa sijoitusta. Eikä siihen korkeamman sijoituksen hakemiseen edes liity mitään utopiaa. Toki silti tuo tulos mikä on ei selittelyllä muutu. Siinä oli kaikki mitä tuona päivänä lähti.
Nyt niitä taitaa olla 15 peräkkäistä viidenkympin kisaa maaliin saakka.. pitäskö ottaa tavoitteeks 20 peräkkäistä...
Aloitellaan siis treenaaminen seuraavaa koitosta varten! Taidan silti lepäillä ainakin tämän loppupäivän tässä!

Aiheeseen liittyviä linkkejä:
http://www.kev.fi/@Bin/564647/M_50km_tulokset.pdf

https://picasaweb.google.com/112227652142554560791/SMHiihdot2015Ruka#6132002594247574802

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Palanen ulkoilupäiväkirjasta

Tän pienimuotoisen kevätinnostuksen kunniaksi voisi vaikka paljastaa pienen palasen treenejä, vaikkakin ne halutessaan voi kuka vaan lukea esim. movescountista .

Viikko 10

Ma 2.3. Punttisalilla yhteensä 1h 15 min. kunnon painoilla reipasta huhkintaa..
Ti   3.3. Hiihtoa vapaalla märässä kelissä tunti (14km)
Ke  4.3. Hiihtoa perinteisellä Hakkarissa räntäsateessa 1h 30 min keskimmäinen puoli tuntia kovaa (23km)
To   5.3. Hiihtoa Vapaalla 2h (29km) Kaupissa kierrellen mahdollisimman paljon mäkiä Rukaa ajatellen.
Pe  6.3.  Hiihtoa yhdistelmä 3h 45min perinteistä 38km ja vapaata 12km Kaupissa märkää lunta räntää ja pelkkää ihanuutta.
La 7.3.   Leppoisa ulkoilu perheen kera 50 min jalkaisin, työntelin lapsen rattaita.
Su 8.3.   Vapaalla hätäinen iltalenkki 45 min sisältää muutaman puolen minuutin maksimi kiihdytyksen.


Tuntimäärät/reenit eivät ole ammattilaisen tasoa mutta tohon kun vääntää viis päivää duunia epämääräisillä heräämisajoilla yms niin tuntui että varsin hyvin riitti ainakin meikäläiselle.
Jatketaan harjoituksia!


          

torstai 5. maaliskuuta 2015

Katse suunnattu kohteeseen...

Nyt on sellaista mukavaa  pientä kutinaa,
kunto nousee niin että kuuluu rutinaa.
Eikä se kaikki rutina kuulu peräpäästä,
vaan kunnosta joka sulaa esiin jäästä..
Ei tässä tietenkään pahemmin kannata uhota,
ei meitsin suorituksilla muiden menestystä tuhota.
Joku vois sanoo että ihan turha on suutaan soittaa,
jollet poika kisoja kykene voittaa..
Eipä tällä haetakaan maailmanlaajuista huomiota,
joten älkää antako runolle liian pahaa tuomiota.
Vielä sentään riittää täälläkin hiihtokelejä,
viel ei pääse nurtsille pelaamaan pallopelejä.
Katsotaan nyt kuin se meikällä Rukalla kulkee,
joko tän kauden jälkeen lopettaa julkee ...?
On ollut Rukan suhteen povaajia Oulusta,
he ovat mua paljon kovemmasta koulusta.
On siis kulkua povanneet ainakin Jarmo ja Kusti,
no heiltä saanen silti turpaan ja ihan vitusti.
On täs nyt lenkillä vedetty monenlaista pätkää,
On innostus puraissut pitkästä aikaa tätä jätkää.
Tuli tossa vähän pidempääkin ja sitten tehoa,
viikko ennen H-hetkee verkataan ja huolletaan kehoa.
Sinne asti riittänee kuntoilu intoa,
Onhan tää taas oikein nautintoa!

maanantai 23. helmikuuta 2015

Paluu voittojen tielle!

No niin jälleen yksi kisa takana, niitä onkin tänä talvena tullut tässä vaiheessa jo enemmän kuin moneen talveen aiemmin.
Ohjelmassa oli tällä kertaa Talvikisat Janakkalassa, matkana 10 kilsaa vapaalla ja yhteislähtö. Jälleen talven tyyliin totutusti olin ilmoittautunut omaan sarjaan eli 35 vuotiaisiin poikiin. Keli oli varsin märkä ja pahasti upottavakin toisinpaikoin. Kisareitti oli kolmen kilsan rinkiä kolmesti eli ei siitä kymppiä täyteen tuu millään, mut matka kaikille sama.
Oma taktiikka oli että lähtöpaukusta heti täysiä alta pois että en jää odottelemaan ketään matkaan, tiesin että yksi sieltä lähtee mukaan ja just niin kävi. Anjalan liiton Ari Mikkelä jota vastaan tässä on parissa muussakin kisassa tänä talvena saanut kamppailla. No hänellä oli alkukiihdytyksen jälkeen suhteellisen kovat menohalut joten hän otti sitten kärkipaikan ja itse iskin siihen taakse imuun. Tätä samaa järjestystä mentiin sitten vissiin kahdeksan kilsaa. Ari veti ja meikäläinen peesasi.
Varsinkin ensimmäiset viis kilsaa Arin vetovauhti riitti mulle mainiosti. Jo alkuspurtin jälkeen huomasin että hänellä oli liukkaampi suksi kuin mulla ja tästä syystä tyydyin nauttimaan vaan peesistä, muuhun en alkumatkasta olis kyennyt. Lopummasta matkaa kyllä alkoi selkeästi käydä ilmi että voitosta tässä enää meikäläinen hiihtää ja seurailin ja mietin että koska koitan ratkaisua koska vetojuhta selkeästi alkoi väsymään ja suksen luistoero oli pienentynyt. Niinpä sitten kilsa ennen maalia otin kärkipaikan ja päästelin sen minkä kykenin. Eroa tuli itseasiassa yllättävän helposti sitten.
Tästä johtuen jälleen alkoi kisan jälkeen se sisäinen kilpaurheilija huutelee mulle että oisit poika koittanu jo muutama kilsa aiemmin ja vetäny kaikki irti paremman ajan ja ranking pisteiden toivossa. Mutta eihän sitä meinannut raaskia tuttua selkää ja turvallista peesiä jättää. Kai siinä oli pieni kunnioitus kun en ollut edellä mennyttä ukkoa voittanutkaan tänä talvena kisoissa aiemmin. No maalissa kumminkin tuntui että hieman taisi jäädä voimia jäljelle.
Ihan hyvä kisa tähän saumaan kaiken kaikkiaan silti. Eroahan on reilusti yleisen kärkeen niinkuin koko ajan on ollut. Koitetaan vaan pitää liikettä yllä ja nipistää kireemmälle sitä eroa. Tässähän on vielä Kuusamon kisoihin kuukausi aikaa ...
Joo oma voittoaika siis oli 26.26 ja yleisen voittajalle Tuomas Saksalle hävisin 2.14
Tulokset:
http://www.janakkalanjana.putteri.fi/fi/Maastohiihto/Tulokset/