sunnuntai 24. elokuuta 2008

Vielä on hieman kesän tunnetta ilmassa hetkittäin.

Eilen oli sitten rtv Kuopion varastomiesten vuotuinen "mouhokulkue" ja keli osui oikein mainiosti kohdalleen. Mölkkyturnaus oikein pitkän kaavan mukaan ja keli oli sen verran lämmin että lyhyt hihaisessa paidassa tarkeni kapulaa heitellä pitkälle iltaan saakka. Reissun kokonaiskestohan oli sitten pitkälle aamuun saakka..mukavaa oli!
Tänään kävin polkaisemassa fillarilla tour de Kuopion , mukava kesäinen keli oli ja tarkeni lyhyissä kamppeissa..
Huomenna on taas vuorossa raaka punttisali harjoitus oli keli mikä tahansa. Ehkä tulevan viikon aikana lumella käyntikin mahdollista, pitääpä suunnitella.
Tuossa on päivänä muutamana seurattu ja hieman osaakin otettu keskusteluun pyöräilyn mm-kisojen valinnoista. Hyvä tuttu monesta kuviosta vuosien varrelta Jarmo Rissanen jätettiin valitsematta aika ajoon vaikka näytöt olis mun mielestä sinne riittäneet, fillari foorumilla jonkinmoista keskustelua aiheesta.
Sitten tuon sivun laidassa olevan galluppi kyselyn tuloksia:
Lyhyen otannan perusteella eniten on satunnaisia kävijöitä mutta aika kiva prosentti on myös jotka käy päivittäin. Tuonkin vastanneiden määrän perusteella voipi päätellä että sama suhteellisen pieni ryhmä pitää tuon laskurin liikkeessä, kiva juttu! kannattaa jatkossakin käydä lukemassa...vois kyllä vaikka keksiä uuden gallupin toi oli tylsä aihe! vastailkaa ja kommentoikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä enemmän tänne kommentteja laittaa,
sitä enemmän mullekin bloggaus maittaa!