sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Yhteenveto

Viikko on taas kujeiltu ja koitettu urheillakin. Tunteja tuli vähän mutta harjoitukset oli aika kovia eli alkuperäisen hengessä mennään edelleen.
Yksi huomionarvoinen seikka tosta vanhasta uusiokäyttöön otetusta ohjelmasta on jäänyt mainitsematta tai tajusin sen vasta hetki sitten itsekin. Eli kausi 97-98 olen aloittanut niin että käsi on ollut kipsissä. Tuona keväänä maaliskuussa korjailtiin sählypelissä vammautunutta rannetta leikkauksella. Ja kädessä oli lasikuituinen "kipsi" viikkokausia. Kumminkin leikkaushaavan umpeuduttua mieli halusi niin kovasti urheilla että sählyäkin pelasin käsi paketissa. Ote mailasta oli joku aika spesiaali ja muistelen että se aiheutti pahimmillaan rakon sormien väliin kun siis peukalo-otetta ei pystynyt ottamaan. Tästä käsivammasta toipuminen vei todella pitkän aikaa. Kipsin poiston jälkeenkin vielä oli muovista tehty tukilasta kolmen kuukauden ajan. Tässä nykyhetkessä voidaan todeta että käsi ei ole edelleenkään kunnossa eikä tule. Onneksi se on toistaiseksi pysynyt koossa luuhun istutetun ruuvin avulla. No joka tapauksessa huomaa että liikunta suoritteet ovat olleet jokseenkin jalkapainotteisia. Rullahiihtoakin tehtiin sitten myöhemmin kesällä se muovilasta ranteessa ja ihmeen hyvin se onnistui. Muistaakseni rakennettiin isän kanssa sitäkin varten joku spesiaalikahva ja remmi siihen sauvaan kun vain muistaisin millainen se oli. Käsijumppa oli sitten sellaista että leuanvetotankoon oli solmittu fillarin sisäkumi ja sen pystyi kietomaan sen rannelastan ympärille ilman että tarvitsi otetta, sitä sit venyttelin joka suuntaan ja näin ollen käsi ja olkalihakset eivät päässeet pahemmin surkastumaan.
Nyt takaisin nykypäivään!
Viikolla treenasin aavistuksen yli kuusi tuntia eli juuri sen verran kuin ohjelmassa oli. Kovin niistä oli eilen suoritettu juoksu joka kuvasi 13 vuotta sitten juostua 13km:n kisaa. Juoksin yhteensä vajaan pari tuntia jossa keskivaiheilla 50 minuutin yhtäjaksoinen hölkkäkisavauhtinen pätkä. Jalat tulivat siitä aavistuksen kipeiksi. Illalla palautukset oli vähän rajumpaa settiä kun työnantajani järjesti juhlatilaisuuden. Siinä tuli sitten oltua aavistus epäurheilullisessa meiningissä, mutta myöntää täytyy että hauskaa se oli. Kohta alan taas valmistautumaan huomiseen työpäivään ja ensi viikon urheilulliseen puoleen. Työt alkavat aamulla klo 04.00 joten melko ajoissa pyrin makuuasentoon heittäytymään tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä enemmän tänne kommentteja laittaa,
sitä enemmän mullekin bloggaus maittaa!