sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Suklaamunia ja mämmiä nam njam

Pääsiäistä vietetty kaikessa rauhassa, pientä liikuntaa ulkona ja muuten rauhallista elelyä ja syömistä. Siskon valmistujaiskaffeet nautittiin. Nyt on perhepiirissä ihkaoma fysioterapeutti.
Monenlaista ehtinyt tekemään tässä viime päivinä. Niin sanottua ylä-savon kiertuetta.
Torstaina hauska keikka Iisalmessa kapakkaan jossa artistina legendaarinen punk poppoo Klamydia. Pienehkö tungos pienessä tilassa ja näin ollen jouduin Sonjan kanssa pienimuotoiseen kaljakylpyyn kun ihmiset tunkeili tuoppiensa kanssa. Sisäisesti ei olutta sillä kertaa nautittu, mutta hauskaa oli silti koko rahan edestä!
Pääsiäisen polttava aihe hiihtoihmisenä on se kuinka voi olla kahdella paikkakunnalla eroja latujen kunnostamisen suhteen. Parina päivänä tein lenkkiä Lapinlahdella joka mainostaa olevansa hiihtopitäjä, mutta eihän siitä mitään tullut! Talven parhaita hiihtosäitä mutta Kunta ei ole latuja kunnostanut todella pitkään aikaan, ankaran vitutuksen saattelemana kolusin tunnin lenkkiä täysin jäisellä baanalla. Ei varmana ole maastohiihto kovassa huudossa tällä hetkellä Lapinlahden kunnassa! Olin jo toivoni melkein menettänyt hiihtonautinnosta kun sitten Sonkajärvelle vaihteeks mentiin, mutta kuinka ollakaan! Aivan käsittämättömän hyvät ladut, juuri koneella ajettu täysin tasainen ja liukas lumi eikä minkäänlaista jäätikköä missään kohti, aivan uskomattoman hienoa oli!
No siinä sitten pari kunnon harjoitusta, toinen rennosti perinteisellä ja seuraavana päivänä kipakka tehotreeni vapaalla. Nyt on fiilis aivan mainio ja kroppa tuntuu toimivan,tästä jatketaan!

1 kommentti:

  1. Jessss! Mämmi on pääsiäispöydän kunkku! Perästä nimittäin kuuluu! Näinä juhlapyhinä on erittäin helppoa heittää haisevaa vastalausetta kehiin! Puijolta on löytynyt myöskin ajetut ladut lukuunottamatta perjantaita. Jatketaan tästä. Älähän veä ihtees yli nii jaksat Rukan edessä.... jne... ;)

    VastaaPoista

Mitä enemmän tänne kommentteja laittaa,
sitä enemmän mullekin bloggaus maittaa!