maanantai 15. joulukuuta 2008

Lapinlahden Kallen kisat

Pitkästä aikaa monen vuoden tauon jälkeen päästiin lapinlahdellakin hiihtämään Kallen kisoja. Tarkallahan se oli tänäkin vuonna tuon lumitilanteen kanssa, tykkilatua oli kokonainen kilometri. Aika mielenkiintoiset karkelothan niistä sitten kehkeytyikin, showta riitti hyvin baanalle ja tunnelma pukuhuoneessakin oli riittävän hubaisa.
Niin lauantaina kauden eka sprintti meikäläisen osalta, jotenkin jäi koko ajan sellainen fiilis että en kerennyt ihan siten kuin olisin toivonut, hiihto meni hiukan huitomiseksi ja horjumiseksi kun varmuuden vuoksi olivat Lapinlahdella lisänneet haastetta kilpailijoille tekemällä ladusta aaltoilevan takasuoralla. No tietenkin se oli kaikille sama ei siinä mitään. Täysiä koitin päästellä mutta maalissa tuntui ettei juuri mitään oo tullu tehtyä, en ehtinyt hapoille liian kovasti..jäi vähän kaivelemaan kun luulin olevani aavistuksen nopeammassa kunnossa mutta minkäs teet, näillä mennään.. Erothan kisassa olivat äärimmäisen pienet oma sijoitukseni siis oli 30. eroa aika ajon voittaja Kurttilaan 5.94 sek. Ja kun vanhoilla säännöillä mentiin tuo sprintti niin ei asiaa jatkokierroksille. No Kurttilan Keijohan sen koko kisankin lopulta vei! tervemenoa ja onnea maailmancuppiin!
Kympin kisahan se sitten vasta spektaakkeli olikin ja jo edellisenä päivänä muun muassa Kustin kanssa pukuhuoneessa hauskuutettiin että kyllä tämän takia kannatti taas jatkaa hiihtourheilua uuden kauden verran että pääsi hiihtämään 10x1 km!!
No mitään katastroofiahan siitä kympin kisastakaan ei tullut vaan homma toimi ihan hyvin tuolla lyhyelläkin ringillä. Minuutin lähtöväli turvasi sen että mahdottomia ruuhkia ei päässyt syntymään. Kierroslaskijoilla oli varmana urakkaa ja samaten järjestäjät palelivat ketkä olivat kilpailijoita lähettämässä kun kilpailijoiden lähettäminen kesti mukavan pitkään.
No itse ampaisin kisaan luonnollisesti aika lailla täysiä! meni koko matkan aika mukavan kovaa kyytiä, otti tosin kipeää selkään ja jalkoihin se aaltoladulla horjuminen. Matkalla välillä tuli pieniä välisprinttejä kun koitti aina ottaa jonkun peesin edeltä kiinni, se teki kisasta entistäkin raskaampaa! Enemmän kyllä taisin olla vetojuhtana muille kisan aikana ku Mikkelin äijiä tais perässä roikkua parikin eri kaveria.
Tällä kertaa päin vastoin kuin sprintissä sain itseni varsin ahtaalle, pitkin matkaa tuntui jo pahalle ja hiukan oli hapen saannin kanssa hankalaa kakostelin ja yökkäilin, se meinasi jo huolestuttaa, mut jospa se taas tästä.. Maalissa olin aika rikki ja tosi pitkään heikotti kisan jälkeen. Onneksi anopin lihakeitto palautti kunnolla pari tuntia kisan jälkeen, nyt on hyvä olo. Tän päivän lepäilen ja otan rennosti, sit alkaa taas perusjauhaminen tuolla puijon hurjan pitkällä tykkiladulla. Niin ja kympin kisan voittohan meni Ukrainan kaverille nimeltä Olexander Putsko jäin hänelle 1 min 12 sekuntia ja sillä erotuksella sopi vasta sijalle 29. eli todella tasaista vääntöähän se kisa oli.
Kahdeksantoista sarjan oisin tainnut voittaa juuri ja juuri sekunnilla ja 20 vuotiaitten kärjelle hävisin 26 sekuntia eli nuoret miehet paineli myös varsin lujaa, lieneekö keli ollut muuttuvainen kisan aikana kun nuoret vetivät ennen miesten sarjaa mene ja tiedä mutta kumminkin tuntuu olevan kovaa tuokin nuorten kärkipää! hieno homma!
Tuloksia osoitteessa:
http://www.lapinlahdenveto.fi/hiihto.php?page=hiihto_kilpailut&id=54

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä enemmän tänne kommentteja laittaa,
sitä enemmän mullekin bloggaus maittaa!