sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Tampereen talvikisat

Tampereen seudulla pitää edelleen mukavia talvikelejä. Nyt jo sitten sopivampia pakkasia että Tampereen yrityksen kisajärjestäminen ei jäänyt vain yrittämiseksi. Toisella kertaa kisat saatiin vietyä läpi mainiossa talvikelissä. Viikkoa aiemmin kun olikin ollut liikaa pakkasta. Tuolloin ensi yrittämällä en edes olisi ollut mukana koska lauantain työvuoro olisi sen estänyt. Olinhan tämänkin viikon lauantaina töissä mutta kisat kun oli sunnuntaina niin pääsin sitten starttailemaan. Fiilis oli ihan korkealla ja ei se romahtanut kisan jälkeenkään, vaikkei kulku nyt niin huimaa ollutkaan mutta olihan se taas "nautintoa" koko rahan edestä. Jalat tuntuivat aavistuksen tönköiltä. Vaikkakin perusväännöllä jaksoin painaa menemään isolla vaihteella koko kisan ajan niin sellainen terävyys oli millä palkinnoille olisi voinut hiihtää oli jäänyt jonnekin hukkaan. Sen kummemmin en ala syitä analysoimaan vaan odotetaan sitä "täydellistä" iskua...talvea on jäljellä! Voittaja tänään oli Valkeakosken Hakasta Samuli Suokko ja toisena Saman seuran Jukka Vastaranta. Täytyy vain tuumailla että kyllä on hakalla laaja kaarti noita tasokkaita kilpailijoita kun ovat nyt ottaneet kaksoisvoiton kahdessa viimeisimmässä kisassa johon minä olen osallistunut. Siihen vielä tämän päivän listaan kolmaskin Hakalainen hyville sijoille eli Pasi Heinonen sijalla viisi. Tiukassa kilpailussa kolmantena oli harvakseltaan kilpaileva mutta aina kovaa menevä Viialan Virin Aki Ijäs. Mielenkiinnolla odotellaan kuinka kovaa hän Sm-kisassa tosipaikan tullen pommittaa! Itselläni oli tyytyminen sijaan yhdeksän ja jäin voittajalle 1.09
Odotellaan sitten Keuruun sm kisoja ja toivotaan sinne aavistuksen herkempää reittä itselle ja sitä ettei ainakaan pakkas-ukko pane kisoja pilalle. Lunta on kerrankin ihan kivasti. Eipä siis kun odotellaan että päästään pitämään hauskaa Keuruulle, ennen sitä käyn vielä muutaman päivän töissä. Ny nukkuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä enemmän tänne kommentteja laittaa,
sitä enemmän mullekin bloggaus maittaa!