maanantai 13. joulukuuta 2010

Fis Kallen kisat Lapinlahdella

Niin se vaan taas kerran mullekin koitti se päivä kun tempaistaan kireääkin kireämpi trikoo päälle ja puetaan numeroliivi ja niin edelleen. Vielä lauantaina pakkanen armahti meikäläisen ja sprinttikisa jouduttiin perumaan. Toisaalta harmi koska olin Lapinlahdelle asti matkustanut ja toisekseen jo perjantaina verryttelylenkillä oli vaikeaa pidätellä itseään... No en tiedä sitten olisko siitä sprinttaamisesta kauheemmin kuitenkaan ollut kertomista mutta tällä erää sain ottaa lauantain iisisti ja nautiskella anoppilassa herkkuruuista.
No sittan sunnuntaina päästiin tositoimiin, mittari näytti ehkä jotain -14 astetta eli oikein mainio keli talviurheilulle. Fiilis kovasti juhlava, jalassa uudet monot päällä uusi asu ja vieläpä uudet suksetkin menettivät neitsyytensä ja päätyivät välittömästi kisabaanalle.
Kisaan starttasin ilman turhia stressaamisia ja uhoamisia hyvillä mielin. Pyrin kumminkin alusta asti taas painamaan omaa kovaa ja muistuttamaan tutulle miehelle että mitä se kilpahiihto oikein on. Jonkun verranhan hiihdossa oli tuollaisia hyviä merkkejäkin ilmassa. Kausi on nyt avattu ja uusiin kisoihin pian lähden ja yritän tietty parantaa menoa. Ylämäkiin menin ehkä aavistuksen liian varovaisesti, tasaisilla osuuksilla sitten olin itseni mielestä omassa elementissä, suksi liukui ja ainakin tuntui että matka taittui ihan kivasti. yhdeksän kilsan kohdalla oli eväät vähän niinkuin syöty mutta maaliin vaan tulin ja kiriäkin koitin vääntää siinä omaks harmiks ja muiden iloksi.
Ja minimitavoite täyttyi eli fis pisteitä pamahti sen verran plakkariin että nyt jo läpäisin karsinnan siihen että pääsen hiihtämään keväällä viittäkymppiä kilpaa. Toisaalta Normimatkoille ei tuolla tuloksella ole sm kisoissa asiaa. Kumminkin tulos on suhteellisen hyvin linjassa oman fis tuloshistorian kanssa, kauden avaukseksi jopa jokseenkin valoisa. Näin ollen kasvaako nälkä syödessä iskeekö armoton hiihtotranssi, no kevääseen on aikaa paljon ehtii tapahtumaan. Enpähän sentään ihan paskasti hiihtänyt. Katsotaan mitä tuleman pitää...
Kallen kisojen tulokset:
http://www.savogames.fi/kallenkisat/?page=tulokset

3 kommenttia:

  1. Hyvä Espen, kyllä se siitä. Kisoja vaan ja runtua, siitä se vauhti löytyy. Tätä toivon myöskin omalle kohdalleni.
    Tsemppiä!!!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että viidenkympin raja meni rikki kertarysäyksellä! Itsellä jäi kirittävää..

    VastaaPoista
  3. Kiitos kannustuksesta ja motivoinnista! Ja tsemppiä myös kommentoijille ja muillekin seuraavaan kisaan ja elämään yleensäkin. Kyllä aavistuksen omaista hiihtotranssia on havaittavissa. Jos en ihan joka päivä urheile niin ainakin se on mielessä päivittäin.. siis se urheilu(kin) hah! Maanantaina lepäsin kun en kisan jälkeen ennättäny montaa tuntia nukkumaan ku jo ma aamulla töihin klo 04.00. Tiistaina jo hiihtolenkki ja tänään raudan kolistelua. Ei tarviis kyl enempää enää pakkasta tulla että ei ois niin kylmä tuolla ladulla rautaa kolistella eiku miten se menikään..

    VastaaPoista

Mitä enemmän tänne kommentteja laittaa,
sitä enemmän mullekin bloggaus maittaa!