keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Treenataan ja levätään sit taas treenataan ja sit taas...

Viime viikolla pari kovaa settiä, tällä viikolla toistaiseks suhteellisen rauhassa on sitten otettu, maanantaina yks hyvä perus lenkki fillarilla. Eilen sitten oikein kunnon notkistelua telkkarin ääressä. Aika kului nopeesti ja venytellessä vierähti yli tunti ennen nukkumaan menoa. Tänäänkään en vielä ole hikoillut töiden lisäks mitään, happea täytyy kyllä lähteä haukkaamaan ihan piakkoin. Viikonloppuna sitten onkin luvassa mukavaa settiä kun pääsee taas syleilemään tuota Kolin kukkulaa! Piiri leirillä on jälleen kyyti kylmää! näin on luvattu! sitä odotan mielenkiinnolla. Sinne siis suunnataan auton keula viikonloppuna ja stereoista huudatan samalla vaikkapa Klamydia "hämärän värinen hiihtäjä" kappaletta. Siinäpä vasta aihepiiri onkin, haastan blogin lukijat kertomaan mikä olis äärimmäisen hyvä hiihtokappale, kokonaisuudessaan taikka jokin osa kappaleesta, jokin lause tai muu sellainen, ehdotelkaa! No rokki-ihmisiä kun oon niin tietty suomirokista tuttuja noi Popedan "sukset" Ja Klamydialta myös sellainen kipale kuin "Mömmöm kisat" kertoo aika lailla oleellisesti hiihdossa vallinneesta doping ongelmasta. Mitä muita mielenkiintoisia hiihtoaiheisia kappaleita löytyy!?

7 kommenttia:

  1. Ozzy Osbournen Running out of time käy jokaiselle, joka tulee myöhässä väliaikapisteelle tai maaliin.

    VastaaPoista
  2. Run to the hills by Iron Maiden sopii hyvin hiihtomiehille näin syksyn aikaan kun nousuja rynnitään eesssuntaas...
    Fight fire with fire by Mtalica sopii myös hyvin nousureeneihin kun maitohapot jylläävät ulos korvista ja taistellaan hapokasta vastaan..
    Dingon kulkukoira taas sopii perjantain settiin ja lauantaille vois heittää baarikärpäsen :)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista! Juoksuun liittyen hyvä vois olla Iron maiden - Loneliness of the long distance runners.
    Mutta mikä kappale on Dingon kulkukoira? Melkein uskallan arvailla että ko. orkesterilla ei ole sen nimistä kappaletta laisinkaan:)
    Lisää hyviä biisejä! laajennetaan aihetta, muuhunkin urheiluun osuvat sallitaan kun tossa nyt toi juoksu niin mukavasti tuli mukaan!

    VastaaPoista
  4. Pyöräilyyn sopisi Klamydian - Ookko tehny lenkkiä (pyörällä iliman penkkiä). Ja kaikissa lajeissa on varmaan hetkiä joihin sopii Ismo Alangon - Vittu kun vituttaa
    -Markus

    VastaaPoista
  5. Joskus soi kisan aikana päässä Fugitive, (onkohan sekin nyt Iron Maidenia) elikkä karkulainen... sillon kulki aika kovaa

    VastaaPoista
  6. Tuo Kotiteollisuuden- Karhujen Talo on kans asiallinen veisu.

    VastaaPoista
  7. NO pOPeDa ja Pate ja suksi suksi ei luista mihinkään, varsinkaan kun en niitä voitele ensinkään..kuka vei porstuasta rexit, vixit ja muut.. vaxit...

    VastaaPoista

Mitä enemmän tänne kommentteja laittaa,
sitä enemmän mullekin bloggaus maittaa!